vaa'as - timo kokko - pauliina juvonen

linkit

Timppa

Miksi bokseri?

Aina sopivan tilaisuuden tullessa kysyn koiraa hankkivilta tai jo bokserin omaavilta kysymyksen: ”Miksi bokseri?”
Vastauksia kuulee laidasta laitaan. Sedän enon serkun siskonveljen isällä oli aikoinaan bokseri ja se oli luonnollinen valinta. Itsellänikin on vastaavanlainen historia, mummollani oli aikoinaan bokseri, joskus 70-luvulla, mutta se ei vaikuttanut minun rotuvalintaani.
Muutama muukin rotu tullut matkan varrella tutuksi, mutta varsinainen syy rotuvalintaan oli tietty jokin läheinen ihminen ja sitä kautta rotuun paremmin tutustuminen.
Ensimmäinen oma bokserini oli vuonna 1995 syntynyt bokseri uros Bullrunners Dum-Bell, ”Puntti”. Tämän kyseisen koiran kanssa en harrastanut juuri mitään, ulkomuotopuolella Puntin ura ei koskaan lähtenyt käyntiin, johtuen sen kivesvikaisuudesta (vain yksi laskeutunut kives), puhumattakaan koiran kouluttamisesta millekään tasolle.
Toinen oma bokserini Caress No Madaram, ”Davis” hankittiin Latviasta. Daviksen ollessa 8kk sain”pakotteen” jonka johdosta minun oli lähdettävä kouluttamaan koiraani. Kesällä 2001 menin BB-klubin järjestämälle leirille, missä aloin vähitellen ymmärtämän mistä koiran koulutuksessa oikein on kyse. Se oli menoa se. Osallistuin aktiivisesti kaikkiin mahdollisiin koulutustapahtumiin joita kyseinen yhdistys järjesti, ja iso kiitos kuuluu kaikille niille ihmisille, jotka jaksoivat minua neuvoa kädestä pitäen.
Pääsin koirani kanssa suorittamaan muutaman itsetuntoa kohottavan kokeenomaisen suorituksen, (ZTP, AD, BH) joka loi uskoa tulevaisuuteen. Varsinaiset kisasuoritukset PK-puolella ovatkin asia erikseen... Mutta PK-tuloksen sain koiralleni kuitenkin tehtyä, monta kokemusta rikkaampana.
Otin myös hoitaakseni UMA:n ja SBY:n koulutusvastaavan tehtävät ja järjestin erilaisia aktiviteetteja, leirien ja erilaisten tapahtumien muodossa, sekä koulutin ihmisiä UMA:n kentällä.

Kohti uusia haasteita

Bullrunners Onkel-Tom, ”Poika” on jo täyttänyt 2 vuotta, tämän bokserin sain jo sitten itse ”tuottaa” tähän maailmaan, tarkoittaen sitä että pääsin valitsemaan sille emän ja isän.
Se oli oikeastaan ensimäinen pentueeni, pääsin aivan syntymästä asti seuraamaan tulevan bokserini kehitystä, vaikuttamaan siihen ja tietysti valitsemaan pentueesta tarkoitusperiäni vastaavan pennun.
Taakseni en ole katsonut päätöksessäni, tuo bokseri on täyttänyt kaikki odotukseni tähän päivään saakka, muutamia luetellakseni, terveys, luonne ja ulkonäkö.
Päätinkin mennä kasvattajakurssille ja ottaa oman kasvattajanimen, joka vielä tänä päivänä on FCI:n vahvistusta vailla. Kymmenen vuotta Bullrunners kennelin toiminnassa saavat nyt jatkoa. Tietysti kiinnitän huomioita kasvatuksessa, luottaen omaan näkemykseen ja kokemukseen, kuitenkin ajatellen rodun parasta. Aika näyttää mihin tämä kaikki johtaa, kasvattaminen saati sitten rodun jalostaminen on pitkäjänteistä työtä.

Elämäni bokserit

Koirat ovat kuuluneet elämääni aina. Itse en toki asiaa muista, mutta vanhempani ovat kertoneet minun kontanneen mummoni luo yhdessä Pepi ”pystykorvan” kanssa mummoni luo yhdessä yläkertaan jo ennen kuin osasin kävellä. Pepin jälkeen vanhempani ottivat silloisen muotirodun – cockerspanielin. Sen muistan siitä, että se oli tyystin äitini koira eikä mitenkään lapsirakas. Se taas saattaa johtua naapurin Jarkosta, jonka mielestä koiran turkista sai äärettömän helposti kiinni koiran nukkuessa. ”Reteen” jälkeen isäni metsästyksen myötä suomen ajokoirat tulivat tutuiksi. 17-vuotiaana oma koirakuumeeni heräsi. Lainasin kirjastosta koirakirjan erilaisista roduista, ja lopulta vaihtoehtoina oli kaksi lyttynaamaista rotua – englannin bulldoggi ja bokseri. Jokainen voi näiden rotujen luonteen erilaisuuden ja yhteneväisen ulkonäön vuoksi, miksi nämä olivat vaihtoehtoja rodun valinnan loppusuoralla…
Koulumatkani varrella oli punainen postilaatikko ja joka päivä sen vierellä seisoin keltainen bokseriuros Rex. Se vain tuijotti ohikulkijoita, en edes muista olisinko koskaan tehnyt siihen lähempää tuttavuutta. Se oli niin kunnioitusta herättävä kaikessa harmaudessaan, että lopullinen rotuvalintani oli selvä. Luulin siis saavani jotain aivan muuta mitä sain;)

Pauliina

Vuonna 1994 perheemme sydämiin jätti pysyvän jäljen pieni, keltainen bokserityttö Brooke(kyllä vaan, Kauniiden ja rohkeiden innoittamana Zamo´s Civa Brook). Brooke oli vallan mainio perhekoira, rakasti ja touhusi kaikessa mukana, kunhan toiminta vain tapahtui tutulla reviirillä… Siitä puuttui se rohkeus, jonka pitäisi kuulua bokserin perusluonteeseen, ja joka vaikeutti elämää oman tontin ulkopuolella. Brooke jäi vanhempieni hoiviin, kun lähdin opiskelemaan. Olin kuitenkin jo menettänyt sydämeni rodulle.
Vuonna 2001 oli vihdoin otollinen aika hankkia ihan oma bokseri. Nyt peruste hankkimiselle oli näyttely- ja harrastustoiminta. Päädyimme Valle Outin kanssa sijoitusratkaisuun, ja näin luokseni muutti narttubokseri ”Aada”(Macondon Taiga). Ensimmäinen puoli vuotta meni ihmetellessä, kuinka bokseri voi näin aktiivinen. Oma osaamattomuuteni oli viedä itseltä hermot ja Aada osasi sitä käyttää hyväkseen. Ei koiran omistamisen pitänyt olla näin kamalaa. Apua saa kun sitä vaan pyytää. Aloitimme koiran kouluttamisen SBY:n Tampereen alajaoston koulutuksissa, ja näin koiran omistaminenkin muuttui helpommaksi. Aadan kanssa olemme suorittaneet BH:n, muut tulokset jäivät odottamaan itseään, koska Aada satuttu D:n lonkkansa sinä syksynä, kun olisi ollut aika kokeilla alokasluokan PK-jälkeä. Lonkka ei ole sen jälkeen kestänyt enää kovaa rasitusta ilman oireilua. Aada on narttu, jota mielelläni jalostukseen käyttäisin, mikäli ei huomioida terveyspuolta. D-lonkkien lisäksi sillä todettiin 6-vuotiaana munuaisvika, mitä pidetään kurissa munuaisruualla. Tulevaisuudessa voin kuitenkin olla tyytyväinen, mikäli jalostukseen käytettävistä koirista löytyisi Aadassa ilmenevää rohkeutta, kuuliaisuutta, urosmaista reiluutta ja itsenäisyyttä, vietikkyyttä ja kovuutta tosin kaipaisin koulutusta ajatellen enemmän.

Narttu piti marraskuussa 2007 syntyä, mutta ei… Syntyi seitsemän veljestä ja niiden joukossa ”Kiho”(Vaa´as Hurskas Simeoni). Kuusi viikkoa katseltiin, mietittiin järkevästi ja vihdoin tehtiin päätös – jätetään yksi pojista kotiin. Kaksi vuotta olimme minulle odottaneet harrastuskoiraa, enkä minä malttanut odottaa enää pidempään. Vahvana tekijänä vaikutti myös pentueen emän veli ”Poika”(Bullrunners Onkel-Tom), siinä on bokseri, jonka ominaisuuksia haluan omaan koiraani. Vielä ei ainakaan kaduta. Timppa on leikkinyt pennun kanssa sisällä, minä ulkona. Kahdet ”purut” ja kaksi jälkeä on nyt takana, muutama esineruutu myös. Kihosta löytyy moottoria tekemiseen, myös itsenäisiin ratkaisuihin. Jäljellä pidän sen tavasta työskennellä syvällä nenällä ja siitä löytyy sitä rauhallisuutta keskittymisen kautta, mikä Pojasta puuttuu.
Katsotaan – aika näyttää, onko allekirjoittanut pelkkiä suuria puheita, mitä tulee koirien kouluttamiseen. Koirasta tuntuisi löytyvän ominaisuuksia, löytyykö ohjaajalta riittävästi sitkeyttä(taitoa onneksi kehittyy koko ajan lisää) viedä se äänettömästi lausuttuun tavoitteeseen;)

Pauliina